instagram
facebook

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä

13.1.2020

Vuosikymmenen vaihtuessa tekee mieli kurkistaa tulevaisuuteen.

Muotoilutoimisto RATIAn 20-vuotisen taipaleen aikana trendit ovat tulleet ja menneet, ja maailma muuttunut yhä kiihtyvällä vauhdilla. RATIA on pärjännyt kaiken uuden keskellä seuraamalla aikaansa, mutta myös keskittymällä siihen yhteen asiaan, joka on ajasta riippumatonta: kauniiseen ja ja toimivaan arjen muotoiluun.

Yksi menneen vuoden kohokohdista on ollut RATIAn suunnittelijatiimin vahvistaminen kahdella oman alansa huipputekijällä. Aalto-yliopiston kasvatti, vaatesuunnittelija Yesul Woo, sekä vuoden nuoreksi muotoilijaksi valittu Laura Väre tuovat muotoilutoimistoon uudenlaista näkemystä sekä osaamista, ja molempien suunnittelijoiden taidonnäytteitä tullaan näkemään tulevan vuoden kuluessa.

Alkavan vuoden tavoitteena onkin tarjota yhä monipuolisempi valikoima ajattoman kauniita RATIA-tuotteita sekä kotiin että vaatekaappiin. 

"RATIAn pyyhkeet sekä kylpy- ja yövaatteet ovat kuluttajille tuttuja tuotteita ja meille eräänlainen kivijalka. Olemme kuitenkin jo muutaman vuoden ajan tietoisesti panostaneet naisten päivävaatepuoleen, ja seuraava looginen ja luonteva askel onkin kasvattaa lasten sekä miesten valikoimaa", kertoo RATIAn muotoilujohtaja Eeva Mela.

Tuonnempana RATIA tuokin markkinoille uuden, Yesul Woon suunnitteleman lastenvaatemalliston, jossa tullaan näkemään värikkäitä ja leikkisiä luontoaiheisia kuoseja. Kauan odotettu mallisto toteutetaan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin, BlackModan, kanssa Öko-tex-sertifioidusta puuvillasta, ja sen mallikappaleita valmistetaan paraikaa.

Myös pidetyn Saaristo-sarjan ulkolyhdyt tulevat saamaan rinnalleen uusia sisustustuotteita. Pelkistetyn modernien uutuuksien suunnittelusta vastaa syksyllä RATIAn tiimissä aloittanut Väre, ja ne valmistetaan pääosin puusta kotimaisen Pinettan tehtaalla Salossa.

Yhteistä tuleville projekteille on RATIAn kunnianhimoinen tavoite – haluamme jatkossakin suunnitella arjen ajattoman kauniita ja toimivia tuotteita, jotka ilahduttavat käytössä vielä monen vuosikymmenen ajan.

Brändisi tarina

RATIA tekee yhteistyötä inspiroivien brändien ja tuottajien kanssa. Parhaimmillaan vuosikymmenten mittainen yhteistyö vain syvenee edetessään.