instagram
facebook

RATIA yhteistyöhön Baltian suurimman vähittäiskauppaketjun Maximan kanssa

29.11.2018

RATIAn vuodevaatteet saatavilla nyt myös Virosta

Baltian suurin vähittäiskaupan ketju Maxima on saanut alkunsa kolmesta vuonna 1992 Vilnaan, Liettuaan perustetusta kaupastaan. Maxima Grupé ryhmällä on nykyisin yli tuhat lähikauppaa, supermarkettia ja hypermarkettia Viron, Liettuan, Latvian, Puolan ja Bulgarian alueella. Maximalla on Virossa tällä erää yhteensä 79 myymälää ja ketju on edelleen kasvussa.

Ihastuttavat auringonkukat kukkivat nyt pussilakanoissa ja tyynyliinoissa Suomenlahden eteläisellä puolella. Marraskuun alusta lähtien helmikuun loppuun 2019 asti Viron MAXIMA-myymälöissä on kampanja RATIAn ”Päevalill”-pussilakanoista. Päevalill on viron kielellä auringonkukka. Kyseessä on RATIAn ensimmäinen kampanja Viron markkinoille.

Kukat ovat aina olleet lähellä Ratian perheen sydäntä. Jo nuorena poikana Ristomatti Ratia toimitti kukkalähettinä pyöräillen kukkapuketteja eteläisen Helsingin alueella. Edelleenkin Ratia huolehtii muotoilutoimistoonsa lähes viikoittain tuoreita kukkia.

Viehtymys kasveihin ja kukkiin näkyy myös RATIAn muotoilutoimistossa luoduissa lukuisissa kukkakuoseissa. Maximan kampanjan pussilakanoita koristaa Eeva Melan suunnittelema barokkihenkinen Auringonkukka-kuosi: ”Valtava auringonkukka on kaikkien kukkien kruunu. Kukka todella on nimensä veroinen – se on kuin hehkuva, jättimäinen aurinko, täynnä iloa ja voimaa. Isoilla peltoaukeilla kukkiva auringonkukkameri on majesteetillinen näky – tätä samaa henkeä lähdin hakemaan suunnitellessani kuosia.”

Täyspuuvillaisia pussilakanoita saa kahdessa tyylikkäässä värissä; hehkuvan punaisena sekä viileän raikkaana harmaa-valkoisena. Pussilakanaa saa normaali- sekä tuplalevyisenä. Normaalilevyisen pussilakanan mukana tulee yksi ja tuplalevyisen kanssa kaksi tyynyliinaa. Lisäksi pussilakanoiden seuraksi on saatavilla sävytetyt aluslakanat kumpaankin leveyteen. Kampanja on voimassa marraskuun 2018 alusta lähtien helmikuun loppuun 2019 asti Viron MAXIMA-myymälöissä.

”Olemme RATIAlla todella iloisia uudesta yhteistyöstä Maxima-ketjun kanssa, sekä ensimmäisestä avauksesta Viron markkinoille. Palaute on ollut positiivista ja uskommekin yhteistyön tuovan paljon uusia mahdollisuuksia”, kertoo RATIAn toimistonjohtaja Elina Lappi.

Lisätiedot:

www.maxima.ee/ratia 

www.logonetpromotion.com/fi/yhteystiedot

Brändisi tarina

RATIA tekee yhteistyötä inspiroivien brändien ja tuottajien kanssa. Parhaimmillaan vuosikymmenten mittainen yhteistyö vain syvenee edetessään.